Bevall eli Pyhävaha eli Uhrisaari

Maritta Lehvosen muistoja Uhrisaaresta

Vanhempani ostivat 1960-luvun lopulla Turun Kakskerran Myllykylästä meren rannalta mökkitontin. Alue, joka sai nimekseen Pitiskari oli vielä taannoin ollut omana saarenaan, jossa eräs mies oli laiduntanut lampaita. Maankohoamisen ja ilmeisesti vähän ihmisenkin avustuksen myötä mökillemme kuitenkin päästiin kulkemaan autolla.

Itse synnyin 1975 ja kasvoin tietoisena, että mökkimme edustalla, lyhyen soutumatkan päässä olevat pienet saaret ovat nimeltään Uhrisaaret. Katselin kesäpäivät ja illat etualan matalampaa, laakeaa kalliosaarta, missä oli vähän metsää. Sen takana oleva saari kohosi korkeuksiin jylhänä ja kolmionmallisena. Muistan tiedustelleeni isältäni, miksi saaren nimi on Uhrisaari. Hänellä taisi olla ajatus, että se olisi muinainen kalastajien uhrauspaikka. Mistä tämä tieto oli peräisin, en tiedä. Oliko lampaita paimentanut mies tiennyt asiasta jotain tai perhe, jolta tontti ostettiin ? Kovin monta kertaa en kesällä saaressa käynyt, mutta talvisen reissun jäitä pitkin kolmion muotoiselle saarelle muistan. Se oli kovin työläs kiivettäväksi.

Joskus tuli puheeksi, että saarten virallinen nimi olisi Peevalin karit. Se kuulosti kummalliselta eikä tuota nimitystä meidän perheessä milloinkaan käytetty. Minua kymmenen vuotta vanhempi siskoni kuulikin vasta tänä talvena minulta, että Uhrisaari on merkitty kartalle Peevalin karina.

Näkymä huipulta kohti Niittu- eli Ohdensaarta.

Saari, jolla on monta nimeä

Nykyisin Turkuun kuuluvan Kakskerran saaren edustalla on Bevalliksi tai Peevalinkariksi merkitty pikkusaari, tai oikeastaan kaksi saarta, joista eteläisempi on tunnettu vanhana uhripaikkana, missä on vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kokoonnuttu polttamaan juhannuskokkoa. 1700-luvun kartassa puolestaan saarten kohdalla lukee ”Pyhä vaha grunden”.

Saari sattuu olemaan myös suurin piirtein Kakskerran eli Turun (alun perin Kaarinan) ja Paraisten rajalla. Se ei ole ainoastaan pitäjänraja vaan myös kieliraja suomen- ja ruotsinkielisen saariston välillä. Ja koska Parainen oletettavasti on asutettu vasta keskiajalla, se saattaa hyvin olla myös esihistoriallisen asutus- ja nautinta-alueen rajalla. Tämä tekisi siitä malliesimerkin Veikko Anttosen teorian mukaisesta ”Pyhä”-paikasta.

Pyhään ulkoraja-alueeseen viittaava nimistö ei lopu tähän: Peevalinkarin itänaapurissa on isompi saari, Niittusaari. Keskiaikaisissa asiakirjoissa kerrotaan Kakskerran Myllykyläläisten kulottaneen ”Ohdensaaren” niityksi. Koska Niittusaari on Myllykylän edustalla, voi olla aiheellista olettaa että Niittusaari olisi alun perin ollut karhuun viittaava Ohdensaari.

 

Käynti Peevalinkarilla helmikuussa 2018

Helmikuun kovien pakkasten tekemät jäät antoivat helpon tilaisuuden mennä tutkimaan paikkaa. Vaikka onhan se tavallaan erikoista mennä sydäntalvella tutkimaan juhannuksen vietosta tunnettua pyhää saarta.

Peevalinkareille on Kakskerran etelärannalta lyhyt matka, sen hiihtää muutamassa minuutissa. Rantaan yhtaikaa osuva seurue joka kiinnittää mönkijään peräkärryä ja suuntaa sen kanssa jäille häivyttää epäilykseni jään kantavuudesta.

Peevalinkareista nimenomaan eteläisen pitäisi olla se pyhä saari, eikä asiasta ole epäilystä kun sen saa näköpiiriin: pohjoisesta päin lähestyessä saari piirtyy merestä nousevana kolmiomaisena vuorena, jolla on pyhille kallioille tyypillinen pystysuora seinämä pohjoiseen päin.

Lähestyessäni saarta jää alkaa pitää omituista vonkuvaa, muljahtelevaa ääntä. Varmaankin jään alla olevan veden aaltoilua, mutta se saa koko ympäristön tuntumaan elävältä.

Koska pohjoispuoli vaikuttaa jyrkältä, kierrän saarta itäpuolelta. Kaakkoispuolelta paljastuu loiva ranta, johon kesäiset saarella vierailijat varmaan tuovat veneensä. Päätään itsekin tehdä ”maihinnousun” tästä. Rannan läheltä metsästä löytyy kivistä kyhätty nuotiopaikka jossa on puoliksi palaneita puita. Saarta siis käytetään yhä ainakin retkeilypaikkana.

Eteläpuolelta saaren maasto nousee loivasti, lähes porrasmaisesti kohti pohjoispäässä olevaa huippua, joka häämöttää jo puolesta välistä kivistä rinnettä. Huippu paistattelee auringonvalossa, muun saaren jäädessä puiden varjoon. Näky on jotenkin kunnioitusta herättävä – kyllä tässä selvästi tuntee nousevansa pyhälle vuorelle.

Itse huippu on kolmiomainen ja suippo. Sen edessä makaa vaakatasossa pöytä- tai alttarimainen kivipaasi, jonka edessä puolestaan kahden kiven väliin jäävä syvennys. Huipulta on hienot näköalat yli avoimen jääkentän, etelään Paraisille, pohjoiseen Kakskertaan sekä itään kohti Niittu- eli Ohdensaarta.

Paikka on erittäin kaunis ja vaikuttava. Lisäksi saaren monet nimet, Pyhävaha, Uhrisaari, Peevalinkari ja niiden säilyminen sekä saareen liittyvä juhannuksenviettoperinne ja sijainti kielirajalla tekevät siitä yhden Varsinais-Suomen kiehtovimmista pyhistä luonnonpaikoista.

John Björkman ja Maritta Lehvonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *