Muurlan uhrikivet

Pyhiä luonnonpaikkoja tutkiessa yksi erityisen mielenkiintoinen paikkakunta on nykyään Salon kaupunkiin kuuluva Muurla, itäisessä Varsinais-Suomessa. Muurlasta tunnetaan aivan poikkeuksellisen paljon pyhiä luonnonpaikkoja. Tämän tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että Muurlan oletetaan tulleen asutetuksi vasta keskiajan puolilla välin – paikkakunnalla ei siis pitäisi olla rautakaudelle ulottuvaa asutusjatkumoa. Selkeämmin ilmaistuna tämä tarkoittaa sitä, että Muurlan asuttaneet ihmiset ovat olleet kristittyjä, mutta ovat silti ottaneet käyttöönsä pyhiä luonnonpaikkoja.

Erikoista on se, että pelkästään Muurlan kirkonkylän alueelta löytyy peräti kolme uhripaikkaa, jotka liittyvät pyyntielinkeinoihin, metsästykseen ja kalastukseen. Selkästi pyyntiin liittyviä uhripaikkoja ei tunneta kovin montaa, etenkään lounais-Suomesta. Nämä kolme uhripaikkaa sijaitsevat myös kohtalaisen lähekkäin – linnuntietä alle kilometrin säteellä toisistaan.

Todennäköistähän on, että paikkoja on muuallakin paljon enemmän kuin mitä tiedetään, mutta Muurlassa on vain ollut puheliaita informantteja, joilta on saatu tietoja arkistoihin silloin kun muistitieto vielä eli. Tässä esitellyt Muurlan uhrikivet on kaikki merkitty muinaisjäännösrekisteriin.

Se, että näin lähellä kirkkoa on kolme pyyntiin liittyvää uhripaikkaa selittyy osittain, kun katsoo Muurlan isojakokarttaa 1700-luvun lopulta. Vielä ei kovin kauan sitten välittömästi kirkonkylän rakennusten ja Ylisjärven länsipuolella alkoi kohtalaisen laaja metsäalue.

Ruotokivi (Kohde muinaisjäännösrekisterissä: www.kyppi.fi/to.aspx?id=112.1000003193).

Aloitetaan pohjoispäästä. Muurlan Ruotokivi sijaitsee Ylisjärven lounaispuolella, korkean mäen laella. Sinne pääsee helposti ainakin Suolopintieltä käsin. Mäen kaakkoisen puolen muodostaa erittäin korkea ja jyrkkä kallioseinämä. Kallion kohtalaisen avoimella laella sijaitsee kolme kiveä, joista yksi on Ruotokivi, jolle tiettävästi jätettiin kevään ensimmäisen suuren saaliskalan pää uhriksi. Ruotokiveen liittyy epämääräisyyttä, sillä ei ole enää varmuutta, mikä kolmesta kivestä on varsinainen ruotokivi. Oma veikkaukseni on, että se on kivistä erikoisimman muotoinen, joka jotenkin tuo hieman mieleen kalan. Ruotokiven kalliolla seistessäni panin myös merkille että Muurlan kirkon kellot kuuluivat hyvin kalliolle. Niitä kun satuttiin soittamaan juuri sillä hetkellä kun olin siellä.

Varemöhk komeilee nuoressa mäntymetsässä.

Varemöhk (Kohde muinaisjäännösrekisterissä: www.kyppi.fi/to.aspx?id=112.501010062)

Vareemöhk sijaitsee hieman lounaaseen Pyymäestä ja Ruotokivestä. Muurlantien eteläpuolella on mäki nimeltä Varemäki. Se on saanut nimensä mäellä olevasta hautaröykkiöstä ja ilmeisesti myös Varemöhk on jotenkin näihin röykkiöihin liittyvä. Vareemöhk on perimätiedon mukaan ”haltijavaha,” jolle on asetettu uhreja metsänhaltijalle nimeltään ”Freistreika”.

Kuten usein pyhiä paikkoja etsiessä, ei ole epäilystäkään kun sen on löytänyt. Varemöhk on keskellä nuorta mäntymetsää hyvin yksikseen ympäristöä hallitseva, hieman miestä korkeampi pyöreähkö siirtolohkare. Se suorastaan vaatii huomion itselleen kun sen on kerran huomannut. Kivi näkyy jo viereiseltä Riihenperäntieltä. Aluksi se ei näytä kovin erikoisen muotoiselta, mutta kun kiveä kiertää, paljastuu sen etelä(?)puolelta haljennut syvennys, jonka keskellä menee pystysuora halkeama.

Pieni huomiotaherättävä yksityiskohta on, että vaikka metsä muuten vaikutti melko puhtaalta, oli Vareemöhkin edessä ruostunut vanha emaliastia, ehkä 40- tai 50-luvulta. Kuinkakohan myöhään Varemöhkille on vielä käyty tuomassa antimia?

Aika ei valitettavasti antanut myöten jatkaa Varemäelle katsomaan, millaisen kokonaisuuden hautaröykkiöt ja mäki muodostavat yhdessä Varemöhkin kanssa.

Pyymäki ja Syytinkoukar (Kohde muinaisjäännösrekisterissä www.kyppi.fi/to.aspx?id=112.501010061)

Vaikuttavin viimeiseksi. Syytinkoukarta, johon on myös käyty jättämässä lahjoja metsänhaltijalle, ei oikeastaan voi kutsua kiveksi. Kyseessä on kallioseinämä, jonka alareunassa on neliskulmainen aukko. Tämäkin kohde näkyy selkeästi, se on aivan Pyymäentien vieressä.

Syytinkoukareen viereltä alkaa Pyymäelle johtava polku. Sitä seuratessa alkaa nopeasti epäillä että Pyymäki voisi olla laajempikin pyhä luonnonpaikka, josta kalliossa oleva Syytinkoukar on vain osa. Vain parinkymmenen metrin päässä Syytinkoukareesta tulee vastaan suuri kivetty kaivo, joka on täynnä vettä. Sen yläpuolella on hirsillä salvottu lähde, josta todella runsaana pulppuava kirkas vesi valuu alas kivettyyn kaivoon.

Hieman ylempänä tulee vastaan todella vaikuttava kallionseinämä. Mäen huipulla on joskus ollut hautaröykkiöitä, mutta ne ovat tuhoutuneet. Erityisen mielenkiintoista on se, että muinaisjäännösrekisterin tutkimusraporttien mukaan mäellä on myös poltettu helavalkeoita. Ilmeisesti perinteestä on jotakin jäljellä, sillä mäen laelta löytyi nytkin nuotion jäänteet.

Huipulta on komeat näköalat. Mikä erikoisinta, huomaan nopeasti että Pyymäen laelta on suora näköyhteys niin Ruotokiven mäelle kuin Varemäellekin. Ovatko nämä kolme mäkeä olleet eri kylien tai jakokuntien käytössä, vai mikä niiden välinen yhteys on? Sitä on vaikea tietää. Pyymäki täyttää kuitenkin harvinaisen hyvin useita laajempana kokonaisuutena hahmotettavan hiiden tunnusmerkkejä: korkea mäki, perimätiedon tuntema uhripaikka, lähde, sekä helavalkeanpolttopaikka. Muutenkin tässä mainitut Muurlan pyhät luonnonpaikat ovat kaikki hyvin säilyneitä ja vaikuttavia.

Näiden lisäksi Muurlasta tunnetaan sekä pyhiä puita että lähteitä, mutta ne eivät mahdu tähän esittelyyn enää mukaan.

Syytinkoukar näkyy Pyymäentieltä.
Rinteessä oleva lähde.
Pyymäki mainitaan vanhana helavalkeanpolttopaikkana ja yhä täällä poltetaan jonkinlaisia tulia.

-John Björkman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.