Kerimäen Haapalan Mikonkivi
Savonlinna, Etelä-Savo
Kohteen sijainti kartalla
61.915439738670315, 28.93572969778711
Kuvaus
Mikonkivi sijaitsee kahden maalaistien tien risteyksessä suht kaukana taloista ja sillä sentään voi vierailla helposti. Kivi on ehkä 2.5 metrin korkuinen ja sen pohjoissivulla erottuu kivelle kiipeämistä helpottamaan tehdyt porrashakkaukset. Kiven päällä on lähteestä riippuen 2-4 kuppia.
Perimätieto
Haapalan kylän keskitienoossa on iso uhrikivi. Mikkelinä oli tapana viedä sille kaalista ensimmäinen kupillinen. Sentähden kutsutaan kiveä vielä nytkin »Mikoksi». (Antero Pelkonen, Entis-ajan muistoja Rantasalmen kihlakunnasta, 1902, s. 194)
Säämingin Haapalahden kylässä olevalle Mikonkivelle, jonka huipulla on kolme uhrikuppia, kerrotaan viedyn ’kekrin aikana talkkunaa, viinaa, rasvaa ym. ruokaa haltijoille’. Kiven nimi kuitenkin viittaa mikkelin viettoon. (Uno Harva, Suomalaisten muinaisusko, 1948, s. 313)