Asikkalan Kuoppamäen Noitakivi
Asikkala, Päijät-Häme
Kohteen sijainti kartalla
61.15856515373892, 25.30892268603997
Kuvaus
Kivi sijaitsee Maunulan talosta luoteeseen olevan Kuoppamäen laella. Kivi on kooltaan 3 x 2 x 1 m. Sen yläpinnassa on kolme kuppia, joiden halkaisijat ovat 10, 12 ja 20 cm.
Perimätieto
Museoviraston muinaisjäännösrekisterin mukaan kiveä on kutsuttu paikallisesti Noitakiveksi.
Mikko S. kertoo Taivaannaulalle:
”Kuoppamäen Noitakiveen liittyy erittäin mielenkiintoinen kylähistoriikissa muistiin kirjattu perimätieto. Mainitut henkilöt ovat Maunulan tilalla torppareina asuneen perheen serkku Emil Oksanen ja hänen tyttärensä Irja Saksanen (o.s. Oksanen). Tapahtumat ajoittuvat muun tekstin perusteella 1910-1930-luvuille.”
”Emil, Irjan isä, kiersi juhannusyönä sen uhrikiven, joka on Maunulan Kuoppamäellä. Se oli ison kiven pelto. Siitä kiertämisestä tuli sen vuoden onni ja siunaus.”
(Viitailan-Paakkolan kylien muistelot II, Lammi-paino 1999)
Kuoppamäen lähellä kohoava Keijumäki on vanha kyläläisten kokoontumispaikka. Mäellä on ollut kyläkeinu, ja keijua-sana viittaakin paikallisessa murteessa keinumiseen. (Tieto: Mikko S.)