Kuka on toteuttanut hiidet.fi-karttapalvelun?

Hiidet.fi-karttapalvelu on Taivaannaula ry:n toteuttama. Taivaannaula on vuonna 2007 perustettu järjestö, jonka tavoitteena on pitkäikäisen suomalaisen perinnekulttuurin ja henkisen perinteen säilyttäminen ja elävänä pitäminen, mukaan lukien kansanperinteen tuntemien pyhien luonnonpaikkojen suojeleminen. Palvelun teknisestä toteutuksesta vastaa Sohova.

Karttapalvelun pohjana olevan tietokannan ovat saattaneet valmiiksi Anssi Alhonen ja John Björkman.  Tietokannan rakentamiseen ovat osallistuneet ja tietojen keräämisessä auttaneet myös lukuisat muut.

Kiitämme avusta mm. seuraavia: Päivi Eskola, Lilli Haapala, Johanna Halonen-Hyrkkö, Kai Kaituri, Nora Kivisalo, Mikko Koivunen, Markku Laitakari, Kristin Lauharo, Maritta Lehvonen, Kristian Lindroos, Timo Muhonen, Marja-Riitta Perttula, Patrick O´Rourke, Katja Pohtola, Mikko Tappura, Johanna Viitaharju, Ari Vilén.

Mitä ovat pyhät luonnonpaikat?

Kansanuskon pyhillä paikoilla tarkoitetaan pääosin paikkoja, joita vielä melko läheisessä menneisyydessä on kunnioitettu. Tarkoitus ei ensisijaisesti ole hakea esikristillisiä pyhiä paikkoja, vaan paikkoja, jotka ovat olleet pyhiä tavalliselle kansalle vielä vähän yli sata vuotta sitten. Tämä tarkoittaa mm. haltijoiden uhripaikkojen ja karhunkallohonkien lisäksi myös esim. pyhimyksille omistettuja lähteitä tai luonnonkiviä, joiden luo on kokoonnuttu jumalanpalveluksiin.

Rajanveto siitä, mitkä paikat otetaan mukaan ei ole aina ollut helppo tai selkeä. Yhden paikan haltijalle kerrotaan jätetyn uhriantimia. Toisessa paikassa kerrotaan asuvan haltijan, johon on suhtauduttu pelonsekaisella kunnioituksella. Kolmannessa paikassa kerrotaan asuvan pelottavan ”metsän äijän”, joka voi olla haltija, kummitus tai piru. Neljännessä paikassa kerrotaan kummittelevan. Olemme pyrkineet pidättäytymään paikoissa, joissa puhutaan haltijoista tai hahmoista, jotka selvästi ovat vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa, mahdollisesti edellyttäen jonkinmoista rituaalinomaista käytöstä.

Erilliseksi kategoriaksi olemme eritelleet hiidet. Hiidet ovat vanhoja pyhiä mäkiä tai lehtoja, jotka ovat ilmeisesti menettäneet merkityksensä jo satoja vuosia sitten. Perimätieto niistä on säilynyt lähinnä paikannimien muodossa.

Muuta tietoa pyhien luonnonpaikkojen karttapalvelusta

Kotirauhan suoja. Olemme pyrkineet rajaamaan karttapalvelussa julkaistavista paikoista pois sellaiset, joissa käyminen edellyttäisi kotirauhan rikkomista, eli ihmisten yksityisissä pihoissa tai asuinpiirissä olevat paikat. Tämä tarkoittaa mm sitä, että suurin osa uhripuita tai niiden paikkoja jää karttapalvelusta pois, sillä ne sijaitsevat tyypillisesti pihamailla. Toisaalta, uhripuiden pyhyyden luonne on myös yleensä yksityinen, sillä ne ovat tyypillisesti talon tai suvun pyhiä puita. Jos karttapalveluun on kuitenkin päätynyt yksityisalueilla olevia paikkoja, pyydämme ottamaan asiasta yhteyttä ja kertomaan mistä paikoista on kyse niin voimme päättää, otammeko ne palvelusta pois.

Paikkojen tarkistaminen. Hiisi-hankkeen tietokantaan on kerätty tietoja sadoista pyhistä luonnonpaikoista eri puolilla Suomea. Hankkeen aktiivisimmat vapaaehtoiset asuvat ja pystyvät liikkumaan parhaiten tietyissä maakunnissa; pääosin Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Tästä johtuen suurta osaa etenkin itäisen Suomen ja myös Pohjanmaan paikoista ei ole vielä pystytty kartoittamaan maastossa.

Tietojen alkuperä ja ikä. Hiisi-hankkeen tietokantaan on koottu tietoa hyvin monenlaisista lähteistä. Merkittävimpiä tiedonlähteitä ovat Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma (ent. kansanrunousarkisto) sekä Museoviraston Muinaisjäännösrekisteri ja sen pohjana toimivat kaivausraportit. Muita tärkeitä lähteitä ovat olleet mm. Nimiarkisto, Kotiseutu-lehti, Finlands svenska folkdiktning, lukuisat paikallishistorialliset kirjat sekä kotiseutukirjallisuus. Merkittävä osa aineistosta on 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla kerättyä muistitietoa, mutta osa on 1700- tai jopa 1600-luvulla taltioitua. Olemme syvässä kiitollisuudenvelassa kaikille katoavaa perimätietoa keränneille ja tallentaneille henkilöille. Heidän työnsä on mahdollistanut sen, mitä me teemme tänään. Jonkin verran tietoa olemme saaneet myös elävänä suullisena muistitietona ja olemme myös hyvin iloisia siitä, että perimätietoa on säilynyt ja että sitä on jaettu meille. Olemme monessa tapauksessa joutuneet punnitsemaan ja arvioimaan lähteiden ja tietojen luotettavuutta. Hankkeen tietojenkeruun alkuvaiheessa tietojen seulonta oli vaikeaa, mutta käytyämme läpi satoja paikkoja, ovat monet kuviot ja yhdenmukaisuudet tulleet siinä määrin selkeiksi, että olemme pystyneet arvioimaan tietoja paremmin.

Tietokannan paikoista suurin osa on siis sellaisia, joita on pelätty tai kunnioitettu, tai joita tiedetään pelätyn tai kunnioitetun, tai joissa on tiedetty uhratun vielä ei kovin pitkää aikaa sitten. Taltiointien iästä voisi päätellä, että pyhiä luonnonpaikkoja on kunnioitettu melko yleisesti mm. uhrein vielä 1800-luvulla, mutta että tavat 1900-luvun puolella olisivat melko nopeasti harvinaistuneet.

Kartan käyttö ja symbolit

Kartalle on koottu perimätiedon tuntemia kansanuskon pyhiä paikkoja Suomen alueelta. Napsauta kuvaketta kartalla nähdäksesi kohteen tiedot.

Kuvakkeiden värien merkitys:

Keltainen = kohde kartoittamatta. Tämä tarkoittaa, että kohteessa ei ole vierailtu vapaaehtoisten toimesta ja sen nykytilaa ei tunneta.

Vihreä = maastokartoitettu kohde. Kohde on löydetty maastosta ja sen nykytila tunnetaan. Kohteesta on usein myös olemassa kuvia.

Harmaa = tuhoutunut kohde. Kohde on tuhoutunut ja/tai ei ole enää luonnontilassa.

Haluatko auttaa? Voit lähettää tietoja tai kuvia kartalle merkityistä kohteista sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Paraisten Silmävuori
Lue lisää
Isonkyrön Mustaasojan lähde
Lue lisää
Simpsiön Piispanpenkki
Paikalla ollut röykkiö johon uhrattu rahoja.
Lue lisää
Kemiön Kungsbackenin lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Paraisten Bläsnäsin lähde
Parannuslähde Bläsnäsin uimarannalla Paraisilla.
Lue lisää
Jämsän Virmapyhä
Pyhä paikka Jämsänjoen varrella.
Lue lisää
Merikarvian Tonttukivet
Kulttikiviä viljelymaisemassa
Lue lisää
Uukuniemen Kirkkokallion Alttaripetäjä
Tuhoutunut uhripuu, joka perimätiedon mukaan on sijainnut ortodoksisen kyläkirkon alttarin paikalla.
Lue lisää
Naantalin Kuparivuori / Ahteenorko
Kuivunut uhrilähde sekä mahdollinen pyhä lehto/mäki.
Lue lisää
Jämijärven Kylmänmyllynlähde eli Uhrilähde
Tunnettu uhrilähde Jämijärvellä.
Lue lisää
Pirkkalan Hiidenmäki
Hiisimäki Pirkkalassa.
Lue lisää
Hermolan Vahakivi
Tarinakivi.
Lue lisää
Untamalan Railähde
Parannuslähde Laitilan Untamalassa.
Lue lisää
Kontiolahden Verkkovaaran kallio
Jyrkkä kallio joka on tunnettu taikapaikkana
Lue lisää
Koli
Kolin kallioiden pyhinä tunnetut huiput ja uhrirako. Uhrirako sijaitsee aivan hotellin pohjoispuolella.
Lue lisää
Pielisen Mahosaaret
Uhrisaari Pielisillä.
Lue lisää
Pielisen Piispankallio
Kallio jolla ollut karsikkopetäjä.
Lue lisää
Töysän Likoniemi
Vanha uhripaikka
Lue lisää
Karijoen Pyhävuori
Pyhä-niminen vuori johon liittyy perimätietoa.
Lue lisää
Janakkalan Mikkolan lähde
Sammaslähde
Lue lisää
Timin mänty
Tunnettu uhripuu Hämeenkyrön Timinkylässä.
Lue lisää
Kalannin Kallelan uhrijärvi
Uhripaikkana tunnettu järvi Kalannissa, jonka sijainnissa hieman epäselvyyttä.
Lue lisää
Pihtiputaan Hämeensaaren uhrikivi
Uhrikivi pienessä saaressa.
Lue lisää
Uskelan Sirkkulan lähde (tuhoutunut)
Tuhoutunut uhrilähde
Lue lisää
Mynämäen Alttarikivi (tuhoutunut)
Tuhoutunut kumarruskivi tienvarressa.
Lue lisää
Kuusjoenperän pyhä kuusikko (tuhoutunut)
Pyhänä mainittu kuusikko Kuusjoenperän pelloilla, nyt kadonnut.
Lue lisää
Naantalin Birgitanlähde (tuhoutunut)
Parannuslähde joka on tuhoutunut tienrakennuksen yhteydessä.
Lue lisää
Piikkiön Hiirlan noiduttu kuusi (tuhoutunut)
Tienvarressa ollut pelätty kuusi (tuhoutunut)
Lue lisää
Kemin Elävälähde
Parannuslähde Kemin lentokentän lähellä.
Lue lisää
Hämeenkyrön Prakanlähde (Likolähteet)
Parannuslähde.
Lue lisää
Kangasniemen Haapaselän Karhunpääsaari
Saari, jolla sijainnut karhunkallohonka.
Lue lisää
Kangasniemen Elämänlähde
Terveyslähde.
Lue lisää
Rymättylän Piispankivi ja -lähde
Pyhä lähde ja kivi joilla piispa Henrikin kerrotaan käyneen ja josta on haettu kastevettä.
Lue lisää
Taivassalon Ristinkylän lähde
Lähde jolla piispa Henrikin kerrotaan kastaneen pakanoita.
Lue lisää
Pirkkalan Neulalähde
Parannuslähde joka sijatsee hiisimäellä.
Lue lisää
Urjalan Hiidenkallio
Hiisikallio Urjalassa.
Lue lisää
Nastolan Pyhänsyrjä
Vanha uhripaikka.
Lue lisää
Ristiinan Inkarilan Elämänlähde
Terveyslähde.
Lue lisää
Mynämäen Hiidenkankareen haavat
Pyhät puut
Lue lisää
Mynämäen Tursunperän Hiittiömäki
Hiisimäki Mynämäessä.
Lue lisää
Maskun Villilän hiisi
Hiisimäki Maskussa.
Lue lisää
Piikkiön Moision Hiidenmäki
Hiisimäki Piikkiössä.
Lue lisää
Merijärven Hiidenlinna ja Pyhänkoski
Uhripaikka Pyhäjoen laidalla
Lue lisää
Kankaanpään Kuninkaanlähde
Uhrilähde.
Lue lisää
Savonlinnan Iloniemen lähde
Juhannuksenviettopaikka ja uhrilähde. Ympäristö rakennettu.
Lue lisää
Maarian hiisi
Hiisi-paikka entisellä Maarian keskusalueella, ympäristö rakennettu.
Lue lisää
Ruskon Hiisimäki
Hiisi-paikka.
Lue lisää
Sääksmäen Ruotsinkallion lähde
Uhrilähde.
Lue lisää
Vanajan Mattelmäen Vankanlähde
Uhrilähde.
Lue lisää
Äänekosken Kapeenkosken uhripaikka
Uhripaikkana tunnettu lampi.
Lue lisää
Loimaan Vehka-Alhon lähde
Parannuslähde pellon ja metsän reunassa.
Lue lisää
Alajärven Pyhävuori
Kivinen uhrialttari.
Lue lisää
Uljaistenkylän parannuskivi
Parannuskivi jossa luonnon muodostama kuppi.
Lue lisää
Maarian Muhkurin lähde
Mäellä sijaitseva uhrilähde
Lue lisää
Urjalan Menosenmäen Ristikallio
Parantava vettä antava syvennys kalliossa.
Lue lisää
Turun Montanin lähde
Parantavaa vettä antanut lähde kalliossa, luultavasti tuhoutunut
Lue lisää
Liedon Kouvonlähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Ullavan Iso Hiidenluoto
Uhrikivi, johon on kaiverrettu kolo.
Lue lisää
Punkaharjun Laukansaaren uhripetäjä
Uhripuu.
Lue lisää
Janakkalan Laurinlähde
Tunnettu uhrilähde Janakkalassa
Lue lisää
Janakkalan Someronlähde
Uhrilähde.
Lue lisää
Hattulan Sattulan Kiehuvalähde
Uhrilähde.
Lue lisää
Hauhon Utterinvuoren Tupsumänty
Mäki ja uhrimänty. Mänty on tuhoutunut vuonna 1934.
Lue lisää
Janakkalan Anttilan lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Janakkalan Levonojan lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Janakkalan Lintumäen lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Janakkalan Maaniityn lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Asikkalan Viitailan Petäjämäki
Mäki jolla on sijainnut pyhä petäjä.
Lue lisää
Hämeenlinnan kaupunginpuiston lähde
Parannuslähde Hämeenlinnan kaupunginpuistossa. Tarkka sijainti ei tiedossa. Tuhoutunut jo 1800-luvulla?
Lue lisää
Vanajan Sammonojan lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Säämingin Kesamosaaren Helkovuori
Uhripaikkana tunnettu vuori.
Lue lisää
Uukuniemen Kummun Siässynänmäen uhrikuusi
Mäki, jolla kasvanut uhrikuusi.
Lue lisää
Kymin Jumalniemi
Uhripaikaksi epäilty mäki.
Lue lisää
Kiikalan Rasvalan lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Kokemäen Orjapaaden lähde
"Kokemäellä ovat hiidet asustelleet Williön kylän takana Orjanpaaden wuorella; siellä on myöskin uhrilähde, joka nimi pakanuuden ajasta muistuttaa."
Lue lisää
Nousiaisten Hiidenmäki
Yksi Varsinais-Suomen oletetuista rautakautisista pitäjänhiisistä.
Lue lisää
Paimion Haltiahaan lähde
Tuhoutunut uhrilähde Paimiossa.
Lue lisää
Muurlan Ruotokivi
Ruotokivelle on uhrattu vielä 1900-luvulla.
Lue lisää
Muurlan Pyymäen Syytinkoukar
Perimätiedon mukaan Syytinkoukar-nimiseen kallionsyvennykseen on jätetty uhreja metsänhaltijalle.
Lue lisää
Muurlan Kellomänty
"Koska kellotapulia ei silloin ollut, soitettiin kelloa vieläkin maantien vieressä kirkon läheisyydessä olevassa kaksihaaraisessa männyssä."
Lue lisää
Muurlan Varemöhk
Varemöhk-niminen siirtolohkare on tunnettu metsänhaltijan uhripaikka.
Lue lisää
Hirsijärven Silmälähde
Kirkasvetinen lähde, jonka nimi viittaa kansanparannukseen.
Lue lisää
Paimion Särälähde
Särälähteen veden on sanottu parantavan kaikki vaivat.
Lue lisää
Nousiaisten Ämmälähde
Ämmälähteeseen katsottaessa näki sulhasensa, ja muitakin elämässä sen vuoden aikana sattuvia tapauksia.
Lue lisää
Paimion Nakolinnan Hiidenpaltta
Nakolinnan linnavuoren rinteessä sijaitseva hiisi-paikannimi.
Lue lisää
Piikkiön Rojolanmäen hiisi
Piikkiössä oleva hiisi-paikannimi
Lue lisää
Alavuden Tohninmäki
Mäki jossa on uhrattu Tohnille.
Lue lisää
Vähä-Heikkilän Hiisilähde
Hiisi-niminen lähde.
Lue lisää
Nousiaisten Emovaha
Suuri siirtolohkare jolle kerrotaan uhratun ja johon liittyy myös muuta uskomusperinnettä.
Lue lisää
Satavan Tonttukoivu ja Tonttumäki
Pelätty mäki, jolla on kasvanut koivu, jotka molemmat yhdistetään paikalla asuvaan tonttuun.
Lue lisää
Maarian Äkölän krotti
Maarian altaan rannalla oleva "krotti" jossa parannuslähde, kuppikiviä ja tarinoita tontusta.
Lue lisää
Maarian Karhunlähteenmäki
Mäki, jossa karhuun viittaava maineikas lähde.
Lue lisää
Maarian Heikinlähde
Uhrilähde Maarina Linnasmäen juurella. Alueella on useampi lähde.
Lue lisää
Liedon Velhonlähde
Parannuslähde ja mäki, jotka liitetään paikalla asuneeseen velhoon ja parantajaan.
Lue lisää
Maskun Hallusvuoren lähde
Parannuslähde joka sijaitsee kallion onkalossa lähellä pronssikautisia röykkiöitä.
Lue lisää
Nousiaisten Katkon lähde
Vaikeasti havaittava parannuslähde Nousiaisissa.
Lue lisää
Raision Kullaavuori
Syvennys rajavuorella, jonka kerrotaan olleen mm. uhripaikka.
Lue lisää
Huittisten Kissankallion pyhä lähde
Parannuslähde kalliolla.
Lue lisää
Paimion Alttarivaha
Siirtolohkare jonka luona pidetty jumalanpalveluksia.
Lue lisää
Maarian Kukonmäen lähde
Parannuslähde.
Lue lisää
Prusin uhrilähde
Uhrilähde.
Lue lisää
Nousiaisten Kaitaraisten Hiidenvainio
Hiisi-paikannimi, jossa lähde keskellä peltoa. Ei varsinaista perimätietoa.
Lue lisää
Tammelan Hevoniemen Kumarruskallio
Kumarruskallio.
Lue lisää
Kokemäen Pyhänkorva
Ikivanha uhripaikka Kokemäellä.
Lue lisää
Oriveden Eräpyhä
Eräpyhään liittyy monia kertomuksia. Perimätiedon mukaan se on muinainen uhrilehto.
Lue lisää
Saarijärven Ristiniemi
Vanha uhripaikka Pyhäjärven rannalla.
Lue lisää
Iisalmen Ukonmäki
Vanha uhripaikka Pyhäjärven rannalla.
Lue lisää
Liedon Keisvuoren lähde
Keisvuoressa oli ennen pyhä lähde, johon uhrattiin ja josta vettä kipeihin tuotiin.
Lue lisää
Pöytyän Koiviston lähde
Terveyslähde Pöytyällä.
Lue lisää
Kerimäen Haapalan Mikonkivi
Uhrikivi Säämingin Haapalahden kylässä.
Lue lisää
Pihtiputaan Pajujärven uhrikivi
Perimätiedon tuntema uhrikivi.
Lue lisää
Liedon Hiisi
Paikannimen perusteella oletettu rautakautisen yhteisön pyhä metsä.
Lue lisää
Kaarinan Kultanummen lähde
Uhrilähde Kaarinassa.
Lue lisää
Saarijärven Pyhäkangas
Pyhäkankaalla on perimätiedon mukaan ollut yli toistasataa karsikkopuuta, mutta niitä on sittemmin kaatunut myrskyissä.
Lue lisää
Pälkäneen Kirvunlinnan lähde
Kirvunlinnan terveyslähde parantaa perimätiedon mukaan yskän ja sampaan.
Lue lisää
Luopioisten Mikkelinmäki
Luopioisten kirkonkylällä sijaitseva kallioinen mäki, jolla on perimätiedon mukaan uhrilähde sekä mahdollinen kuppikivi.
Lue lisää
Myttäälän Kansakoulunmäki
Ennen kansakoulun rakentamista uhrilehdossa on ollut 7 lähdettä. Pihamaalla on kasvanut perimätiedon tuntema uhrimänty.
Lue lisää
Pälkäneen Tomminlähde
Perimätiedon tuntema metsänjumalan uhrilähde.
Lue lisää
Unnaanmäen uhrilähde
Perimätiedon tuntema uhrilähde.
Lue lisää
Sääksmäen Samppaankallion lähde
Sammaslähteenä pidetty lähde Sääksmäellä.
Lue lisää
Pispalan Tahmelan lähde
Perimätiedon tuntema uhrilähde.
Lue lisää
Vesannon Koskenkylän Papinlähde
Luonnonlähde jossa on kastettu lapsia.
Lue lisää
Kuhmoisten Pyhänpää
Uhrilähde Pyhänpää-nimisen niemen päässä.
Lue lisää
Kuhmoisten Papinsaari
Nykyisin hautausmaana toimiva Papinsaari on perimätiedon mukaan vanha uhripaikka.
Lue lisää
Kuopion Mustalähde
Terveyslähde, johon tiedetään uhratun vielä 1900-luvulla.
Lue lisää
Leppävirran Kihlakivi
Rajakivi, joka on toiminut Itkosten suvun uhrikivenä.
Lue lisää
Leppävirran Orinnoro
Kanjonin pohjalla olevaan Orinnoron lähteeseen liittyy paljon perimätietoa.
Lue lisää
Lapinlahden Elämän lähde tai Helvetinkattila
Syvä kallionhalkeama, jonka pohjalla on Helvetinkattila eli Elämänlähde.
Lue lisää
Tervon Akonlähde
Lähteeseen liittyy erikoista tarinaperinnettä ja viitteitä kansanparannukseen.
Lue lisää
Asikkalan Kuoppamäen Noitakivi
Uhrikiven kiertäminen juhannustyönä tuo onnen ja siunauksen tulevalle vuodelle.
Lue lisää
Hollolan Hiidenlähde
Uhrilähde Hollolassa Päijät-Hämeessä.
Lue lisää
Hollolan Kiikunlähde
Kirkasvetiseen Kiikunlähteeseen liittyy myös perimätietoa.
Lue lisää
Hauhon Patakallion lähde
Uhrilähteen tapaan käytetty kuoppa kalliossa, josta on otettu vettä parantamiseen.
Lue lisää
Hämeenlinnan Rompseen lähde
Rompseen uhrilähteestä on otettu sammasvettä ja siihen on uhrattu rahoja ja nuppineuloja.
Lue lisää
Hauhon Utterinlähde
Terveyslähde johon on uhrattu rahaa ja nuppineuloja. Ei enää luonnontilassa.
Lue lisää
Kiuruveden Paljakanvuori
Kiuruveden Paljakanvuori tunnetaan uhrikuopistaan ja luolistaan.
Lue lisää
Viljakkalan Sirkkoniemen lähde
Sirkkoniemen lähteeseen on uhrattu hopearahoja. Lähteen vedellä on parannettu ainakin silmäsairauksia.
Lue lisää
Akaan Kailanmäen lähde
Terveyslähde Akaan Kailanmäellä.
Lue lisää
Huittisten Karhiniemen Hiidenkallio
Hiidenkalliolla on runsaasti pyhille luonnonpaikoille tyypillisiä piirteitä. Mäen eteläosasta löytyy uhrilähde, joka on syvennys kalliossa.
Lue lisää
Taipalsaaren Metelivuori
Suuri kallio, joka on perimätiedon mukaan vanha uhripaikka.
Lue lisää
Linnasten Lähde
Uhrilähde kalliolla Sääksmäellä.
Lue lisää
Männäisten Tapaninlähde
Terveyslähde Kalannissa.
Lue lisää
Bevall tai Pyhävahan kari
Bevallin saari on perimätiedon mukaan vanha uhripaikka.
Lue lisää
Liedon Aurajoen lähde
Uhrilähde Liedon kirkon luona Aurajoen rannassa.
Lue lisää
Perniön Samppalähde
Uhrilähde Perniössä.
Lue lisää
Kuusjoen Hämäläisten lähde
Terveyslähde Salon Kuusjoella.
Lue lisää
Halikon Somerojanlähde
Somerojan lähde Halikossa on ollut kuuluisa vetensä parantavasta voimasta.
Lue lisää