Janakkalan Laurinlähde
Janakkala, Kanta-Häme
Kohteen sijainti kartalla
60.88972127725777, 24.596097532394566
Kuvaus
Laurinmäellä Janakkalassa.
Perimätieto
Myös Räikälän lähteenä ja Piispan lähteenä tunnettu uhrilähde, johon liittyvän perimätiedon mukaan piispa on kastanut lähteellä kansaa, ja jonka luona Janakkalan kirkonmäelle laurinpäivisin kerääntyneiden juhlijoiden oli tapana suorittaa rituaaleja. ”Lähteessä hierominen” saattaa viitata parannusriitiin. Rahvaanomainen laurinpäivän juhlinta Janakkalan kirkonmäellä kiellettiin 1700-luvulla.
”Eräästä Janakkalan pitäjän Turengin kylässä viime maaliskuun 7 päivänä pidettyjen käräjien tutkimuksesta huomaa konsistori tyytymättömyydellä, että muunmuassa kansaa Teidän kunnia-arvoisista seurakunnistanne [= Janakkala, Vanaja, Vihti, Loppi ja Hattula] vuosittain vielä sanotaan lähtevän Janakkalan kirkon mäelle Laurin sunnuntaina, mihin useat vievät myytäväksi olutta ja paloviinaa, jolloin yksi jos toinen juo ylöllisesti väkeviä juomia, minkä johdosta sitten seuraa tappeluita ja kirouksia y. m. Osa harjoittaa sen ohella kaikenlaista taikuutta, hieroen heitä kirkkomaan lähellä olevassa lähteessä. Kun tämä kokoontuminen ei tuo mukanaan muuta kuin suurta Jumalan vihoittamista juoppoudella ja kiroilemisella sekä muulla, minkä vuoksi myös seudun korkeasyntyinen parooni ja maaherra laillisen sakon uhalla, virkajulistuksella lienee sellaisen kieltänyt, minkä ohella konsistori katsoo omasta puolestaan olevan syytä täten Teille Kunnia-arvoisille huomauttaa, että Teidän Kunnia-arvoisuutenne sopivalla tavalla nuhtelisivat kuulijoitaan sellaisesta heidän taikauskoisesta ja sopimattomasta sekä Jumalaa vihoittavasta käytöksestään. Toivoo Turussa marraskuun 27 päivänä 1731.
P. D. C. v. L. T.
C. M. [= Turun tuomiokapituli]”
(Veikko Kerkkonen, Janakkalan historia, Janakkalan kunta, Hämeenlinna 1931, s. 32)
Käräjäpöytäkirjojen mukaan lähteestä oli juhlien jälkeen löydetty rahaa ja neuloja, jotka oli tulkittu todisteiksi uhraamisesta. (Kaarlo Kerkkonen, Janakkalan kirkko ja hautausmaa, tietoja ja muistoja, Helsinki 1914, Raittiuskansan kirjapaino osakeyhtiö, s. 12)